Evakossa

Viimeisen viikon aikana on tosiaankin tapahtunut paljon. Vaikka tapahtumia ei määrällisesti nyt mitenkään huimaavasti olekaan, on viikon aikana sulattelemista tullut kyllä ihan omiksi tarpeiksi. Tietenkin tapahtumista merkittävin on se, että jouduin jättämään huoneeni sedällä ja siirtymään isovanhemmille kunnes jotain muuta löytyy. En ole itsekään aivan täysin selvillä tapahtuman syistä, jostain syystä kaikki muut näyttivät tietävän asiasta enemmän ja ennen itseäni. Toisaalta ei kyllä huvitakaan enää hirveästi paneutua tähän koko kuvioon tai sen syihin, mutta edes jonkinlaisen kunnon selityksen olisin mielelläni kuullut. No, ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

Isovanhempieni asunto, jonne muutin siis viime viikonloppuna, sijaitsee Wienin 11., eli Simmeringin kaupunginosassa, pääkadun varrella. Maantieteellisesti sijainti on kauempana keskustasta edelliseen verrattuna, mutta parempien liikenneyhteyksien ansiosta matkoihin keskustaan tai yliopistolle ei kulu enempää aikaa kuin ennen. Voisin sanoa, että kaikilta muilta osin muutos on parempi, mutta puuttuva verkkoyhteys hermostuttaa, sillä alan pikkuhiljaa kaivata yhteydenpitoa ystäviin netin välityksellä. Mutta kaikenkaikkiaan on oltava tyytyväinen, sillä huoneeni isovanhemmilla on huomattavasti parempi, eikä sedällä viime aikoina vallinneesta vaivaantuneesta tunnelmasta ole jälkeäkään. Eipähän tarvitse ainakaan kokoajan stressata. Mutta olen tietenkin silti kokoajan aktiivisesti etsinyt asuntoa/asuntolaa, josta minulle sija löytyisi, mutta edelleenkin tilanne näyttää surkealta. Kaikkiin asuntoloihin näyttää olevan pitkät jonotuslistat, eikä muualtakaan kalustettuja huoneita kovin helposti irtoa. Olen siis edelleenkin tavallaan jonkinlaisessa välitilassa. Olen kuitenkin toiveikas, että kohta saattaisi jo tärpätä.

Ensimmäiset päiväni uudessa majapaikassa ovat tosin sujuneet erittäin hyvin, joskin hiljaisesti, sillä kun ystäviin ei oikein kunnolla voi pitää yhteyttä, jää jäljelle lähinnä lukeminen/opiskelu tai satunnainen tv:n katselu. Televisiota en tosin ole katsellut kuin muutaman kerran satunnaisesti tässä viimeisten puolentoista kuukauden aikana, jotenkin saksaksi dupatut ohjelmat eivät jaksa innostaa niin hirveästi. Olen siis viettänyt enemmän tai vähemmän hiljaiseloa viimeisen viikon, joskin siskon kanssa on tullut käytyä muutamassa mielenkiintoisessa tapahtumassa. Sunnuntaina olimme siskon kanssa nimittäin eräänlaisilla tutkimusmessuilla ja pieneläinkatselmuksessa (messut ja eläimet olivat siis kaksi erillistä tapahtumaa ). Sunnuntaina aamupäivällä suuntasimme kauas Wienin rajamaille, jossa pieneläinnäyttely sijaitsi. Luvassa oli marsuja, lintuja, pupuja ja niin edelleen, eli siis ihan hauskaa hupia muutamaksi tunniksi. Tosin hiukkasen alkoi paikan päällä ärsyttämään, sillä internetissä, esitteissä ja jopa paikan päällä olevassa mainoslakanassa sanottiin tapahtuman olevan ilmainen, mutta ovella kerrottiin sen olevan ilmainen lapsille. Aikuisilta sisäänpääsymaksu oli 4 euroa. Eihän tuo summana ollut paljoa mitään, mutta silti harhaanjohtava mainonta ärsytti. Varmaan tekivät tahallaan. No, oli miten oli, elukoita oli silti mukava päästä toljottamaan. Ensimmäisenä silmiin pistivät kuitenkin hyvin pienet häkit, joihin eläimet olivat teljettyinä, mutta toisaalta tapahtuma ei kestänyt kauaa, joten toivottavasti ahtaat tilat eivät olleet pysyviksi tarkoitettuja.

Eniten näytti olevan lintuja ja pupuja, joita olikin sitten kaikenkokoisia ja -värisiä. Kuvailin ahkerasti mielenkiintoisimmman näköisiä karva- ja sulkakasoja, ja paikan päältä tulikin napsittua aika kasa valokuvia. Eläinten lisäksi tapahtumassa ei ollut mitään, erikoista, joskin suloisimman näköisiä eläimiä saikin silittää ja pitää sylissä. Nyt jälkikäteen ajateltuna silitystilaisuus mahtoi olla eläimille jokseenkin stressaavaa, mutta eivätpä ne toisaalta mitenkään rasittuneilta vaikuttaneet. Kaiken kaikkiaan ihan miellyttävä tilaisuus, joskaan ei mikään suuren suuri tapahtuma.

Päivemmällä suuntasimmekin sitten takaisin kaupunkiin, sillä keskustassa, Rathausplatzilla oli käynnissä tutkimus- ja tiedemessut. Tuntuu muuten siltä, että Rathausplatzilla järjestetään melko usein jonkinlaista häppeninkiä, messuja ja sen sellaista. Näidenkin puolentoista kuukauden aikana on paikalla järjestetty useat messut sun muut kinkerit. Nyt vuorossa olleet tutkimusmessut osoittautuivatkin sangen mielenkiintoisiksi. Tähän tosin varmaankin vaikutti se, että tulevana tiedemiehenä tutkimus ja tiede ylipäätänsä ovat minulle hyvin sydäntä lähellä olevia asioita. Messut koostuivat suurimmaksi osaksi yhdestä suuresta messuteltasta, jonka sisällä oli useita kymmeniä pisteitä, joissa kussakin esiteltiin erilaisia tieteen ja teknologian tutkimuksen saavutuksia. Varsinkin lääketiede oli messuilla hyvin esillä, sillä raatihuoneen sisällä oli varattu tieteenalalle oma erityinen tilansa. Messujen mielenkiintoisin anti olikin juuri lääketieteen puolelta, sillä messujen vetonaulana toimi livenä valkokankaalta nähty sydämen läppä- ja ohitusleikkaus. Useita tunteja kestänyt operaatio siis tapahtui samaan aikaan toisaalla, eräässä Wienin sairaaloista. Näytös oli myös sikäli hyvin toteutettu, että kameroita oli useampia, ja yksi oli kohdistettu suoraan sydämeen, jolloin leikkausprosessia pääsi hyvin seuraamaan. Ylimääräiset kamerat näyttivät yleiskuvaa leikkaussalista, jotta kansa pääsi seuraamaan leikkaussalin toiminnan arkea. Lisäksi kansa sai esittää kysymyksiä kummassakin päässä olleen ns. selostajan välityksellä. Vähänhän tuo omituiselta tuntui shown tai näytöksen omaisesti katsella jollekulle elintärkeää sydänleikkausta, mutta hyvin mielenkiintoista se ainakin oli.

Lääketieteen lisäksi vahvoilla olivat biotieteet ja geenitekniikka, sekä erilaiset teknologian saavutukset, kuten robotit sun muut. Selkeästi huomasi, että tapahtumassa oli keskitytty mediassa huomiota saaneisiin tieteenaloihin. Sinänsä mitään varsinaisesti tieteellisesti arvokasta tai mullistavaa ei tapahtumassa (tietenkään) ollut, sillä aiheita käsiteltiin hyvin yleiseltä ja kansantajuiselta pohjalta. Etenkin lapsivierailijoihin oli kiinnitetty huomiota, sillä useassa pisteessä sai kokeilla jotakin vimpainta tai tehdä pieniä kokeita, kuten DNA-rihmojen erottamista tomaatin soluista ja niin edelleen. Olipa tapahtumassa jotakin minullekin, nimittäin huumetestauksen kemiaa ja menetelmiä esittelevä piste. Ja ihan selvennykseksi sitten sanottakoon, että huumetestaus koskettaa minua sikäli, että olen ollut töissä laboratoriossa, jossa kyseisiä testejä tehtiin (tosin alkoholimääritysten puolella mutta kuitenkin). Eli huumetestauksen “asiakkaaksi” en ole siis vielä ainakaan joutunut. Mutta kokonaisuutena siis hyvin mielenkiintoinen tapahtuma tämäkin. Sisko se aina jostain kaivaa kaikenlaista mielenkiintoista esille, täytyypä kysäistä, että mistäköhän aina mahtaa tietää kaikista messuista sun muista näyttelyistä. Olisi kiva nimittäin itsekin saada selkoa niistä.

Myös yliopistolla kaikki on sujunut tähän mennessä hyvin ja tavalliseen tapaansa. Viimeinenkin kurssi pääsi viime perjantaina vauhtiin, ja pikkuhiljaa kurssien todellinen sisältö ja luonnekin alkaa selvitä. Edelleenkin ihan tasokkailta kursseilta vaikuttavat. Ryhmäkoot ovat jääneet pieniksi, useimpien kurssien luennoilla läsnä on alle kymmenen opiskelijaa. Naamat alkavat kursseilla käydä tutuiksi, sillä samat ihmiset ovat minun kanssani lähes kaikilla kursseilla. Tai ainakin osa on. Onpa minulla yksi kurssi myös erään toisen suomalaisen vaihtarin kanssa yhteinen, joten edes joku puolituttukin on sentään yhdellä kurssilla. Muuten ystävystyminen vaihtareiden ja muiden opiskelijoiden kanssa on jäänyt vähän vaiheeseen, vaikka muutamia tuttuja onkin kertynyt. Minä vain taidan olla jonkin verran sosiaalisesti rajoittunut. Tästä seurauksena saattaa isovanhemmilla joskus olla hiukkasen yksinäistä, sillä olemassa oleviin tovereihin ei voi pitää verkon yli kunnolla yhteyttä. Mutta eiköhän tästäkin selvitä kunnialla, toivottavasti. Ainakin luvassa on vaikka millä mitalla erilaisia vaihtaritapaamisia baari-illoista ulkomaanmatkoihin, joten sentään aika-ajoin on joitakin aktiviteettejakin luvassa, ettei sitä aivan mökkihöperöidy. Ainakin keskiviikkoisin olen tavannut käydä vaihtari-illassa Loco-baarissa Nussdorferstraßen metroaseman vieressä Währinger gürtelin varrella. Vaikka tässä vaihtarien karaokeillassa musiikki onkin suorastaan kammottavaa, löytyy paikalta aina muutamia tuttuja naamoja, joita on mukava käydä tervehtimässä. Jatkossa tulee varmasti tosin muitakin tapahtumia, joissa tuttuja tavata, mutta viime viikolla ja tällä viikolla olen jättänyt suurimaan osan niistä väliin, sillä varsinkin viime viikolla olo oli yksinkertaisesti liian stressaantunut mihinkään hippoihin. Mutta ehkä sitä taas tästä.

Nyt lienee parasta lopetella tämä kertomus ja siirtyä hautomaan uusia juonia. Loppuun voisin lisätä (jos koulun nettiyhteys sallii) muutaman kuvan eläinnäyttelystä ja uudesta huoneestani sekä tietenkin tutkimusmessuista. Yritän taas päivittää pian kuulumisiani sikäli mikäli uutisia ilmaantuu. Terkkuja kaikille tutuille sinne kotipuoleen ja maailmalle.

Huoneeni

Huoneeni

Huoneeni

Puutarha

Tipu

Pupu

Pupu

Pupu

Schnauf ja pupu

Tiedemessut

Punkki