Netittömyyden alavassa alhossa
Kuten olette kenties huomanneet, edellisestä postauksesta on kulunut viikko, eli verrattaen pitkä aika, kun ottaa huomioon normaalin muutaman päivän välin. Tämä poikkeus johtuu siitä, että viime viikon lopulla kyrsiintymiskäydän kulmakerroin saavutti taas uuden maksiminsa, ja jouduin edelleenkin minusta riippumattomista syistä lähtemään sedältä isovanhempien luo ns. evakkoon. Ja kuvitella saattaa, ettei kyseisessä paikassa mitään internet-yhteyksiä pahemmin ole, joten minulle on jäänyt vain tämä koulun yhteys käytettäväksi, kunnes uusi asunto löytyy (minkä toivon tapahtuvan hyvin pian, mutta ottaen huomioon Murphyn lain poikkeuksellisen hyvän paikkansapitävyyden viime aikoina, saattaa olla, että joudun varautumaan ainakin muutamaan viikkoon). Olen siis viime päivinä joutunut muuttamaan, ja ollut muutenkin kaikesta tästä ylimääräisestä säätämisestä hyvin stressaantunut, enkä siksi ole oikein päässyt kirjoittamaan tapahtumistanikaan tähän blogiin. Tietenkin kannettavani on vielä muuten voimissaan, joten nyt kun ehkä pahin säätämis/stressipiikki alkaa pikkuhiljaa hälvetä, voin alkaa taas kirjoittamaan edesottamuksistani Wienissä. Sentään voin sitten kuluttaa aikaa isovanhemmilla blogin kirjoittamiseen ja ladata sen sitten täällä koululla nettin.
Kovin paljoa tätä lyhyttä ilmoitusluontoista asiaa pitemmälle en voi juuri tässä ja nyt selostaa puuhiani Wienissä, sillä luennot kutsuvat jälleen pian, mutta sanonpahan sen, että verrattuna viime aikojen tunnelmiin sedällä, nykyinen majapaikkani vaikuttaa lähinnä Edenin puutarhalta (tosin Edenin tietoliikennekeskukseen näyttää pesiytyneen joukko hamstereita haittaamaan tiedonvälitystä, mutta kuitenkin). Yritä saada päivitettyä tätä blogia taas huomena olettaen, että saan sen tänään illalla kirjoitettua ja huomenna nettiin. Muuten tapahtumien lista kasvaa niin pitkäksi, etten muista enää kaikkea mielenkiintoista. Muutama kuvakin olen räpsinyt, mm. sangen suloisista pupusista ja muista eläimistä
. Nyt kuitenkin sietäisi palata takaisin opintojen pariin. Älkää peljätkö, minusta kuuluu taas pian.