Kulttuuria ja koulutusta

Taas on vierähtänyt aikaa muutama päivä viimeisten kuulumisien kertomisesta. On kyllä tässä pari päivää pitänyt kirjoittaa, mutta laiskuuttani olen sitten siirtänyt sitä vähän myöhemmäksi. No, tosiasiassa tässä on ollut kaikenlaista kiirettä sun muutakin taustalla vaikuttamassa. Mielenkiintoisiakin tapahtumia näihin viime päiviinkin on mahtunut: suklaamessut, museoiiden yö ja kurssien alkamiset joitakin mainitakseni. Lisäksi asunnon haku jatkuu edelleen. Vaikeaksi tilanteen tekee täyden asuntotilanteen lisaksi se, ettei minulla tietenkään ole mitään huonekaluja, kuten sänkyä, kirjahyllyä tai vastaavaa, joten kysymykseen tulee ylipäätänsäkin lähinnä vain opiskelija-asuntola. Vielä ei kuitenkaan toivoa ole menetetty, yritän pysyä optimistisena. Kyllä jotain vielä löytyy.

Perjantaina olin siis eräänlaisilla suklaamessuilla. Viime postauksessani taisin sanoa meneväni suklaamuseoon, mutta ilmeisesti sisko tai minä tai molemmat olimme käsittäneet jotakin väärin, sillä kyse oli todellakin messuista eikä mistään museosta. Itseasiassa nyt kun katsoin paikan nettisivuja, niin kyse oli ilmeisesti vuosittain järjestettävistä pari päivää kestävistä suklaamessuista, tänä vuonna nimeltään Choco Vienna 2008. En sitten tiedä onko mitään suklaamuseota olemassakaan, mutta on täällä ainakin marsipaanimuseo, joten ei suklaamuseokaan niin omituiselta kuulosta. No, oli miten oli, perjantainen kokemus oli kirjaimellisesti herkullinen. Messuilla oli edustettuna 23 suklaamerkkiä ja valmistajaa aina kaikkien täällä tuntemasta Aida-konditorian perussuklaasta eksoottisiin chili-vuohenmaito-kimaroihin asti. Ja mikä parasta, kaikkia sai tietenkin maistaa . Ja maisteltua sitä sitten tulikin, kenties enemmän kuin olisi ollut syytä. Jonnekin omatunnon perukoille jäi kalvamaan epäterveellisen suklaan syöminen niin suurissa määrin, mutta sisäinen herkkusuu otti vallan – kaikki vain yksinkertaisesti näytti ja maistui liian hyvältä. Sinänsä messuissa ei ollut suklaan lisäksi mitään mielenkiintoista, ei esim. tietoa suklaan valmistuksesta tai muusta, joskin omia konvehteja sai tehdä pienessä työpajassa. Tosin muutaman näytteilleasettajan tuotokset olivat todellakin kuin pieniä ja vähän suurempiakin taideteoksia. Tähän kategoriaan lukeutuivat mm. suklaakuorrutteiset syötävät luonnonkukat ja suklaaveistokset. Kuviakin tuli muutama räpsittyä, joten voitte sitten lopusta katsoa, mitä tarkoitan.

Loppupäivä menikin sitten suklaasta aiheutunutta ähkyä sulatellessa ja siskon kanssa kaupungilla palloillessa. Kauaa en kuitenkaan siskosta ollut erossa, sillä lauantaiaamuna tapasimme jälleen, tällä kertaa isovanhempien luona. Heidän luonaan Simmeringin kaupunginosassa oli nimittäin eräänlaiset katumarkkinat. Ilmeisesti kyse oli jostakin pienimuotoisesta juhlapäivästä, markkinoiden järjestämisen 40-vuotisjuhlasta tai vastaavasta. Markkinoiksi tapahtuma oli kyllä melko laimea, mutta tarjosi silti viihdykettä aamuun. Kyse oli käytännössä suuresta kirpputorista, joka jatkui pitkän pätkän kaupunginosan pääkatua, Simmeringer Hauptstraßea pitkin. Joukkoon oli siroteltu muutama makkarakoju, baarin kaltainen ja krääsäkojuja. Loppu olikin sitten varattu enemmän tai vähemmän ammattimaisille kauppiaille, jotka tarjosivat kojuista kaikenlaisia tavaroita vaatteista ja elektroniikasta kirjoihin ja käyttöesineisiin. Sinänsä tapahtumassa ei ollut mitään erikoista tai sellaista mitä ei Suomessa olisi nähnyt, mutta minua jäi mietityttämään tämä erikoinen kaupunginosien asema täällä Wienissä. Kaupunginosissa kun on maistraatit ja kaikki. Lisäksi kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän ylpeitä omasta kaupunginosastaan ja niiden välillä näyttää vallitsevan hienoinen kilpailuhenkikin. Niinkuin nyt esimerkiksi juuri nimenomaan kaupunginosan markkinat tms. Enpä ole Helsingissä kuullut Töölön tai Merihaan markkinoista (joskin Hakaniemen kylläkin…).

Illalla olikin sitten vuorossa harvinaista herkkua. Lauantai-iltana oli nimittäin kerran vuodessa järjestettävä Lange Nacht der Museen, eli museoiden pitkä yö -tapahtuma. Kyseessä oli vähän kuin Helsingissä tunnettu Taiteiden yö -tapahtuma, mutta tämä oli oikeasti kiva. Ideana oli, että yhdellä lipulla (opiskelija-alennuksella 11€) sai lauantai-illan ja -yön aikana klo 18-01 käydä niin monessa museossa kuin sielu sietää. En ole varma siitä, kuuluivatko kaikki kaupungin museot tapahtuman piiriin, mutta eipä kohdalle osunut ainakaan yhtään, joka ei olisi kuulunut. Museoiden lisäksi myös eräät muut mielenkiintoiset paikat, kuten perhostalo, olivat auki, joten kyse ei ollut pelkästään museoiden yöstä. Kaikkein positiivisin yllätys kuitenkin oli, ettei kaupunki ollut täynnä kännääviä teinejä tai muitakaan häirikköjä ja yöllinen Wien vaikutti sinäkin päivänä oikein rauhalliselta. Lieneekö sitten johtunut siitä, että nähtävää ei ulkosalla oikeastaan ollut. Lokakuun sateessa olisi tosin muutenkin ollut vähän kylmä dokaamiseen.

Kiersimme museoita kolmistaan siskon ja sulhonsa kanssa, joten seura oli ainakin hyvää. Päätimme kiertää pienempiä ja vähemmän tunnettuja museoita, joihin ei muuten tulisi mentyä. Lisäksi halusimme välttää yön ruuhkat, sillä suurimmat ja mahtavimmat museot, kuten luonnonhistoriallinen museo ja tekniikan museo olivat tupaten täynnä ihmisiä. En taida edes muistaa kaikkia kiertämiämme museoita, joihin kuuluivat tuomiokirkkomuseo, Mozart-talo, saksalaisen ritarikunnan aarrekammio, kansalliskirjaston museo, perhostalo, karttapallomuseo, papyrusmuseo ja muutama muu. Kaikki olivat suhteellisen pieniä paikkoja, mutta siitä huolimatta muutamat olivat oikein viihdyttäviä ja mielenkiintoisia paikkoja. Esimerkiksi aarrekammio, kansalliskirjaston museo, papyrusmuseo ja perhostalo olivat varmasti käynnin arvoisia, kun taas toiset, kuten marsipaanimuseo, esperantomuseo, tuomiokirkkomuseo ja yllättäen Mozart-talo olivat lähinnä tuskaisan huokauksen arvoisia. Omituisimmasta kokemuksesta vastasi kenties tuomiokirkkomuseo, jossa jostain kumman syystä oli esillä melkeinpä enimmäkseen kalapuikkoviiksisten 70-luvun jalkapalloilijoiden kuvia ja muuta jalkapalloon liittyvää krääsää. Enkä edes liioittele, jalkapalloilijoille oli museosta omistettu varmaankin puolet. En sitten tiedä mitä tekemistä Stephansdom-tuomiokirkolla on kaiken maailman sikaniskajürgenien kanssa, mutta ilmeisesti jalkapallo sitten kietoutuu jollakin tavalla kirkon historiaan.

Lauantaina vierailluista paikoista varsinkin perhostalo on mainitsemisen arvoinen. Kyseessä oli nimittäin perhosille rakennettu keinotekoinen elinympäristö, tekoviidakko, jossa vallitsevat trooppiset olosuhteet kesät talvet. Vapaina lentäviä eksoottisen kauniita perhosia voi sitten talossa maksua vastaan töllistellä. Kerrassaan mainio paikka, vaikkakin fyysisesti pieni. Oli se kuitenkin aika upeaa nähdä isoja trooppisia perhosia chillailemassa palmunlehvillä ja ties missä. Muutamasta sain räpsittyä kuvankin, mutta harmikseni kameran akku loppui kesken perhosvierailun, joten kuvaamatta jäi mm. valtava polvenmurskaaja-”el chupacabra”-jättiperhonen, jonka siipien kärkiväli oli valehtelematta siinä 20 sentin tietämillä, sekä muita eksoottisia siivekkäitä. Yllättävän paljon perhosia oli liikkellä öiseenkin aikaan, päiväaktiivisia kun lienevät.

Kokonaisuutena museoiden yö oli oikein onnistunut ja viihdyttävä tapahtuma, saisivat järjestää useamminkin. Minä ainakin ottaisin Suomeen tällaisen konseptin taiteiden yön tilalle koska tahansa. Sunnuntai menikin sitten lauantain huvituksista toipuessa, eikä mitään kiinnostavaa tapahtunut. Mutta riemu ratkesikin sitten sitäkin enemmän maanantaiaamuna, jolloin uudet kurssit alkoivat. Viimeviikollahan ei oikein mikään kurssi vielä ollut alkanut, mutta tällä viikolla kaikki kurssit lähtevätkin sitten kunnolla käyntiin. Maanantai alkoi kiinteän aineen spektroskopian luennolla. Löysin kuin löysinkin paikalle hyvissä ajoin, vaikka kurssin kotisivuilla ei mainittu oikeaa huonetta laisinkaan, vain rakennus ja kerros. Kemian osastohan on siis jakaantunut moneen kärpäsen jätöksen kokoiseen rakennukseen, joista oikean luentosalin etsiminen voi olla yllättävänkin työlästä, kuten olen saanut jo kokea. Kyllä vanhahkoissa ja sokkeloisissa rakennuksissa pallollessa alkaa kaivata Helsingin Kumpulan kampuksen opetustiloja oikein tosissaan. No, ehkä tähän tottuu.

Itse luento oli jälleen kerran suunnilleen samanlainen kuin aihetta liippaavat luennot, joilla olen kotimaassa ollut. Ainakaan vielä itävaltalaisesta opetussysteemistä ei ole paljastunut merkittäviä aukkoja, eivätkä myöskään opiskelijat vaikuta tyhmemmiltä eivätkä heidän tietonsa tai kurssien taso huonommalta Suomeen verrattuna, vaikka olen muutaman kommentin täkäläisestä systeemistä kuullutkin. Saksan kieli opetuksessa ei ole myöskään luonut mitään erityisiä hankaluuksia ymmärtämisen suhteen. Aluksi pelkäsin alan erikoistermistöä, mutta onnekseni huomasin sen koostuvan käytännössä kokonaan englanninkielisistä lainasanoista, joten ongelmia senkään suhteen ei ole ollut. Tiedä sitten miten käy, jos kokeita pitää saksaksi alkaa vääntää, onhan kielen tuottaminen aina vaikeampaa kuin ymmärtäminen. Varsinkin suulliset kokeet, jotka ovat täällä yleisiä, mietityttävät. Muutenkin suullisen kokeen idea tuntuu vähän omituiselta, mutta kaipa sillä sitten oikein suunniteltuna testaa oppilaiden tietoja ihan hyvinkin. Lisäksi muistiinpanojen tekemiseen en ole oikein löytänyt hyvän tuntuista metodia. Kun en oikein tiedä, tekisikö muistiinpanoja saksaksi vai suomeksi. Saksaksi olen kopioinut tekstit taululta ja kalvoilta, sillä simultaanitulkkauskaan ei minulta suju niin tehokkaasti, että lauseista saisi hyvän kuuloisia, vaikka merkitys olisikin tuttu. Mutta toisaalta suomenkielellä on helpompi tehdä muistiinpanoja luennoijan puheesta, sillä silloin ei tarvitse miettiä kielioppia tai erikoistermejä, ja kirjoittaminen on nopeampaa. Haittapuolena tosin on, etten pysty kirjoittamaan suomeksi ja seuraamaan luennoijan puhetta saksaksi samaan aikaan. En ainakaan kunnolla. Jokaisessa metodissa on siis omat haittansa, ja tähän mennessä muistiinpanoni ovatkin saksan, suomen ja siansaksan sekamelskaa. Katsotaan nyt, josko tähän jotain vielä keksisi.

Muita alkaneita kursseja ovat olleet epäorgaaninen materiaalikemia ja teoreettinen kemia, joista varsinkin viimeinen vaikutti mielenkiintoiselta, minulla kun on aina ollut tietty kiinnostus kemian teoriaan. Rajapintojen kemia odottaa vielä alkamistaan, ja yksi vorbesprechung-tilaisuuskin taitaa olla edessä. Ainoa harmittava asia tähän mennessä ovat olleet pitkät hyppytunnit luentojen välissä, mm. tämänpäiväinen lähes viisituntinen mahtihypäri. No, tuossa ajassa kerkeää hyvin mennä välissä kämpille muutamaksi tunniksi, mutta kuitenkin. Ei ole minun kannaltanii nyt ollenkaan sopivasti suunniteltu tämä, mutta eihän kaikkea voi saada. Itse luennot kuitenkin ovat olleet laadukkaita ja ryhmäkööt pieniä, siinä kymmenen opiskelijan tietämillä, mikä on tietenkin massaluentoja mukavampaa. Yksi omituinen tapa tosin täkäläiseen yliopistomaailmaankin mahtuu: luennon jälkeen opiskelijat koputtavat muutaman kerran pyötään ennenkuin poistuvat. Ilmeisesti tämä on jonkinlainen taputusten korvaaja tai jotain, en tiedä. Saattaa tosin olla kyseessä nukahtaneiden opiskelijoiden herättäminenkin… Mutta joka luennon päätteeksi sitä kuitenkin harrastetaan.

Kaikenkaikkiaan siis ensimmäiset päivät yliopistossa ja viime päivät ylipäätänsäkin ovat sujuneet hyvin, vaikka yksinäisyys onkin välillä vaivannut, minä kun olen hiukkasen sosiaalisesti vammaista sorttia, ja tutustuminen muihin on vähän niin ja näin. Mutta uusia tuttavuuksia on silti tullut muutama, joten eiköhän sekin siitä. Lounaan hinnat tosin ärsyttävät edelleen. Verrattuna Suomeen 4,30 € lounaasta on paljon, mutta se on juuri ärsyttävästi sen verran vähän, ettei siihen hintaan saa oikeaa ateriaa mistään muualtakaan. Toki kaupasta esim. täytetyn sämpylän tai makkarakojusta syötävän x, mutta ei sitä huvittaisi oikein eineksiäkään/pikaruokaa myöskään syödä ainakaan mitenkään jatkuvana ratkaisuna. Pitää kai vain niellä katkera kalkki ja tyytyä opiskelijaruokalan hintoihin. Nyt on kuitenkin lopetettava, sillä huomenna päivä alkaa taas aikaisin spektroskopialla, I love the smell of spectroscopy in the morning. Loppuun vielä kuvia viimepäivien seikkailuistani.

Suklaamessut

Luonnonkukkakonvehteja

Suklaamessut

Suklaaveistos

Aarrekammion kello

risti

Näkymä Rathausille

Kansalliskirjato

Perhonen

Ötökkä

tuplaperhonen